...mittään tuu...

No ei nyt ihan noin synkästi ole asiat. Arvasinhan minä, että kun pääsiäispyhät on yksin kotona, niin syöminen on vähän mitä sattuu, minkä huomaa kyllä sekä vaa'alla että vatsan toiminnassakin. No, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, tämä on vain takapakki eikä lopullinen tappio.

Että tämmöistä...

Jepjep, jäivät suuriksi puheiksi ne viimeviikkoiset. Edelleenkin ollut sellaista matalalentoa niin kotona, töissä kuin harrastuksenkin parissa että syöminen on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, ja tulokset näkyvät. Tai pikemminkin tuloksia ei näy. Hoh hoijaa... No, kevät tulee kohisten - jospas saisi aikaiseksi korjata vanhan fillarin, niin voisi vaikkapa kulkea treeneihin pyörällä. Ei sentään pyörällä duuniin, kuten Vilperin Perikunta laulaa, matkaa kun on noin 30 kilsaa. Vaatisi vähän kovemman kunnon ja enemmän aikaa, että siihen leikkiin ryhtyisin.

Isompaa vaihdetta päälle

Jep, nyt se viime viikkojen lepsuilu alkaa näkyä, eli painoa ei käytännössä ole lähtenyt. Siis tiukempi linja päälle alkaen NYT.

Viime aikoina ollut kyllä sen verran runsaasti kuorotreenejä (juuri ruoka-aikoihin), että säännöllinen syöminen on kärsinyt niidenkin takia, mutta tekosyy mikä tekosyy. Karkkilakostakin olen lipsunut, mutta ei enää. Seuraavat namit menevät omistamaani suuvärkkiin aikaisintaan kesäkuussa.

Eräs raja lähestyy

Pientä laskua siis edelleen. Yritetään nyt pitää mielessä, että pienikin lasku on ihan hyvä asia. Jos nyt edes sen verran yrittäisi kesäksi tsempata, ettei Greenpeace tule työntämään takaisin veteen kun lojuu rannalla... Paitsi että tenavissa on sen verran vahtimista, ettei lojua varmasti ehtisi muutenkaan. Eikä itsensä grillaaminen ole mun lajini muutenkaan, mieluummin touhuan vedessä vaikkapa lasten kanssa. Hauska kuntoilumuoto on mm. uiminen lapsi selässä...

Se raja, joka tässä on lähestymässä on 104.9 kiloa. Siihen nimittäin tyssäsi edellinen painonpudotusyritys. Ei tule tapahtumaan nyt, vaan siitä mennään ohi että heilahtaa. Hyvinkin realistinen tavoite voisi olla vaikkapa alle 100 kiloa juhannukseen mennessä, sen kunniaksi voisi sitten vaikka pari makkaraa syödä. Eipä silti, että olisin viime aikoina sen kummemmin kieltäymyksissä elänyt - saunakaljat ja karkinsyönti ovat edelleen pannassa, mutta muuten ihan normaalia syömistä. Ja homma toimii kuin vanha Buick.

Tasaista on

Ei mitään isompia ongelmia edelleenkään. Sinänsä kyllä hämmästyttävää, että paino on taas vähän pudonnut, vaikka tässä on ollut lastenjuhlia sun muuta ei-niin-terveellistä syömistäkin. Eikä liikkumaan ole juuri ehtinyt, töissä on aika kiirus ja kotona puolestaan ollut ohjelmassa sairastuneiden hoivailua. No, nyt näyttää tautikierre olevan ohi tältä erää.

Yhtään tämän nopeammin ei painon tarvitsisikaan pudota, täytyy vain muistuttaa siitä itseään aina aika ajoin. Ihan turha kuvitella, että olisin rantaleijonakunnossa vielä ensi kesänä. Katsotaan sitten kesällä 2009... :-)

Tasaista menoa

Eli alaspäin on suunta edelleen. Hyvä niin, eikä tämä nyt niin vaikealta ole tuntunut. Samaan malliin vain, kunnes tulee seuraava töyssy ja sitten tehdään jotakin uutta.

Menis vaan tämä pahuksen nuha jo ohi...

Niiskuti nuus

Tulihan se tauti sieltä kun tarpeeksi kauan odotteli. Tai no, lähinnä toistaiseksi olo tuntuu kylmettyneeltä, ei niinkään flunssaiselta, mutta kyllähän tämä tästä ehtii vielä räkäisemmäksi muuttua. Sentään tenavat ovat taas terveitä, nyt vain me aikuiset sairastamme.

Keventynyt olo

Omituisen energinen olo ollut parina viime päivänä. Liekö aineenvaihdunta saanut fysioterapiasta uutta potkua? Tai pelkästään siitä, että fysioon tulee käveltyä n. vartti per suunta... Syömisen suhteen pientä lipsuntaa havaittavissa, mutta täytyypä taas laittaa itsensä ruotuun. Edelleenkin olen perheen ainoa terveen kirjoissa pysynyt, mikä on kyllä aika harvinaista. Nooh, vielähän minäkin ehdin kuumetaudin itselleni napata. Juuri nyt siitä ei olisi niin haittaakaan, töissä suma seisoo itsestä riippumattomista syistä ja ensi viikonloppuna ei ole kuorotreenejäkään.

Takaisin normaalirutiineihin

Olin eilen poissa töistä, sairaslistalle kun oli liittynyt vaimoparkakin. Ihme etten vielä ole itse saanut pientä nuhaisuutta kummempaa tautia... Mutta työt odottavat, joten ei enempää tällä kertaa. Pientä edistystä vaa'alla havaittavissa, onneksi.

Anteeksi, rakas päiväkirja...

Unohtuipa sitten eilen tämä päivittäinen sepustus. Varmaan yhtenä syynä se, että tuli lähdettyä töistä melko aikaisin kaitsemaan enemmän tai vähemmän sairasta lapsikatrasta - tällä hetkellä tilanne on 2-2, eli kaksi jo toipumassa ja kahdella taas tauti päällä. Ja tauti taitaa olla itse influenssa, eli saas nähdä koska iskee itseeni. Toivottavasti ei ihan heti, olisi hyvä ehtiä sunnuntain kuorotreeneihin, reilun viikon päästä treenejä kun ei ole. Ja neljä konserttia kevään mittaan, kaikissa minulle täysin uusi ohjelmisto... Osa minusta on kauhuissaan, osa taas hykertelee haasteen edessä.

Saa nähdä tuleeko töistä samanlaisia haasteita, ajattelin hakea uutta paikkaa nykyisen firman sisällä. Tietäisi vähän erilaisia hommia, lisää vastuuta ja varmasti lisää stressiäkin. Antaa tulla vaan, jos vaikka saisi samalla vähän lisää liksaa ja välttyisi juustohöyläleikkauksilta. :-/

Valaistuminen fysiossa

Tulipa varsinainen ahaa-elämys fysioterapiassa tänään. Ajoittainen kurkun kireys, joka on joskus haitannut laulamistakin, johtuu niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin väärästä pään asennosta. Kun leukaa työntää liiaksi eteen, kallonpohjan lihakset kiristyvät ja niillä on hupaisia kerrannaisvaikutuksia ympäri niskaa ja selkää. Täytyy tosissaan ryhtyä kiinnittämään asiaan huomiota.

On ainakin kaksi syytä tuohon pään väärään asentoon - jatkuva näyttöpäätteen tihrustaminen ja turhamaisuus. Turhamaisuus sikäli, että kun leukaa työntää eteen, kaksoisleuka (tai miten moninkertainen se nyt onkaan) ei näy yhtä hyvin. No, siinä se taas nähtiin, että turhamaisuus on oikea perisynti. :-)

Lunta tulvillaan

Ja loskaksi muuttuu. Hyötyliikuntaa tulee tänään harrastettua oikein urakalla, jätin auton huoltoon vajaan tunnin kävelymatkan päähän töistä ja reippailin duuniin. Ja sama sitten iltapäivällä toiseen suuntaan. Ja lumitöitäkin on, raskasta nuoskalunta senttitolkulla... Hyvää se vain tekee. Pahus vain kun MP3-soitin taitaa vedellä viimeisiään, ei kestä yhtään tärinää vaan sammuttaa itsensä. Liekö akku huonosti paikallaan tai jotakin, mutta kovasti on ruvennut 80 tai 160 gigatavun iPod kiinnostamaan. Taitaa vain hankinta jäädä hamaan tulevaisuuteen, pesukone on nimittäin käyttökaarensa loppupäässä. Ei ihme, kyllä sitä käytettyäkin tulee.

Pääsin sitten siihen uuteen kuoroon, joten tänään viimeiset treeninpuolikkaat vanhassa kuorossa. Meininki uudessa oli hieman erilaista kuin vanhassa, vaikka tietysti asiaan vaikutti se, että kaikki kappaleet joita veivattiin olivat entuudestaan tuntemattomia. Onneksi nuoteistalukukyky on kehittynyt vuosien varrella melko hyväksi, kun ottaa huomioon ettei mitään musiikin teoriaopintoja ole takana.

Ja huomenna taas vaa'alle. Ihme jos ei ole jotakin tapahtunut. Siis painon putoamista tarkoitan.

Viikonloppua kohti

Jaaha, alkaa tämäkin viikko töiden osalta olla pulkassa. Eli ei mitään ylitöitä ensi viikonloppuna, ehkä muutaman viikon päästä taas... Sunnuntaina olisi sitten koelaulu uuteen kuoroon, kaipa se hieman jo vatsanpohjassa tuntuu vaikkei siinä mitään ihmeellistä pitäisi ollakaan. Luulisi sen siitä menevän.

Normipäivä

Mikä ei siis tarkoita kauheaa krapulapäivää. Eka fysiokäynti tosin rikkoi päivän rutiineja, mutta eipä siellä mitään ihmeellistä löytynyt. Toivottavasti hartiat aukeavat muutaman viikon jälkeen, töitä kun tällä hetkellä olisi ihan kiitettävän runsaasti.

Sentään parempi päivä

Joo, tämä päivä tuntuu ihan erilaiselta kuin eilinen. Osittain varmaan siksi, että ihan rehellisesti unohdin ottaa lääkkeeni eilen illalla, joten väsymys on likipitäen olematon vaikka en hirveän pitkiä yöunia nukkunutkaan. Taitaa olla parasta, että otan loput lääkkeet yksi kerrallaan, reseptissä oli 1-2 per ilta.

Sain myös aikaiseksi varata ajan fysioterapiaan, saa nähdä minkä tuomion hartioistani antavat. Käytin myös törkeästi osan työpäivästä "erokirjeen" kirjoittamiseen nykyisen kuoron johtajalle, sunnuntaina koelaulu uuteen kuoroon. Eiköhän siitä selvitä, toivottavasti orastava kurkkukipu vain pysyisi loitolla.

No voi sun helvetti sentään...

Kyllähän minä sen arvasin, että jonkin verran takapakkia on tullut synttärikemujen ym. takia, mutta että lähes kaikki paino takaisin? Mitä helvettiä?

Tämähän se tästä vielä puuttuikin. Jos samanaikaisesti työssä mättää, kotona rasittaa, lääkekuurin ansiosta on koko ajan väsynyt ja harrastuskin maistuu puulta, niin siinäpä sitä on riemuitsemisen aihetta kerrakseen. Niin, ja Suomen talvikin näyttää taas parhaita puoliaan, eli vettä sataa - eli kävelyllelähtökynnyskin nousee. Ja vaikkei nousisi, niin nilkka on jostakin äitynyt kipeäksi.

Positiviisuutta päivään, perskeles. Vaikka hampaat irvessä.

Lankeemusten viikonloppu

No ei nyt mitään ihan kamalaa repsahdusta sentään, mutta lastenjuhlien yhteydessä tuli kyllä syötyä jonkin verran ihan roskaruoaksikin luokiteltavaa einettä. Saa sitten nähdä miten näkyy huomenna aamulla... Tuntuu kuin korvat tinnittäisivät vieläkin, parikymmentä tenavaa mellasti juhlissa.

Työtä, työtä, työtä tehdään...

Hyvähän se on, että töissä on tekemistäkin, tämä homma kun on aika kausiluontoista. Joskus ei ole yhtikäs yhtään mitään hommia, joskus taas niin paljon, että ylitöihin kannattaa (ja melkeinpä pitää) jäädä. Ja tällä hetkellä hommat ovat juuri sellaisia joista pidän, eli kunnon ongelmanratkaisutehtäviä, joissa saa hieman verrytellä harmaita aivosolujaan, niin mikäs tässä. Kun ei vain väsyttäisi näin hiivatisti... Olen kyllä nukkunut ihan kohtalaisesti, varmaankin ne lihasrelaksantit pistävät silmäluomet painamaan tonnin kappale. Eipähän ole onneksi muutamaan päivään enää migreenikohtauksia tullutkaan.

Hilpeää keliä pitelee

Täytyy varmaan lähteä töistä ajoissa, muuten jääpi kyllä ruuhkaan jumiin. Ja kun täytyisi ehtiä viemään pojat jumppaan illalla... Kun ehtisi itsekin tekemään jotakin. No, lumitöitä nyt ainakin on tiedossa.

Meinasipa unohtua...

...blogin päivitys, nimittäin. Vaikka tätä ei kukaan lukisikaan, itsekurin pitävyyden kannalta on ehkä hyvä, että yritän kirjoittaa tänne joka arkipäivä jotakin. Ainakin sitten, kun kiusaukset alkavat vietellä Pimeälle Puolelle, voi käydä hakemassa motivaatiota (tai jotain) täältä.

Pahuksen sitkeä tuo näköhäiriömigreeni, ja tuntuu iskevän erityisesti omalla työpisteellä, ei niinkään muissa työpisteissä missä töissä aikaani vietän ja koneella istun. Ei tämän oman paikan ergonomiankaan nyt niin poskellaan pitäisi olla, ja valaistus on ihan tasan tavallinen loisteputkisysteemi. No, joskohan ensi viikolla kun lihasrelaksanttikuuri on loppuvaiheissaan ryhtyisi soittelemaan fysioterapeuteille, olisihan se kiva saada veri kiertämään hartioissa ja niskassa vähän paremmin.

Parasta hieman kiristää tahtia...

Eipä ollut paljon lähtenyt viikon aikana, ja taidan tietää syynkin. Syömiskuri on päässyt hieman lipsumaan, joten ei muuta kuin hihnaa tiukemmalle - mitenkähän toimisi esimerkiksi voin käytön lopettaminen? Sitä kun tulee mätettyä leivälle yleensä ihan liikaa.

Koti on aikamoinen sairastupa tällä hetkellä, käytännössä kaikki lapset jonkin sortin räkä- tai kuumetaudissa. Täytyy lähteä töistä vähän tavallista aikaisemmin, pienimmäisellä on edessä lääkärireissu. Kova kuume jo kolmatta päivää.

Mikä päivä tänään on?

Viikkorytmi aivan sekaisin, mikä ei tietenkään ole mikään ihme viikonlopun ylitöiden jälkeen. Jotakin onneksi sain aikaiseksikin, jos en muuta niin kysymyksiä. Olo on kyllä sen verran väsynyt, että saa nähdä jaksaako sitä vääntäytyä kuorotreeneihin tänään. Varsinkin kun olen hieman leipääntynyt koko kuoroon...

Tokkurassa

Migreeni osoittautui sitten hartiaseudun lihasjännityksestä johtuvaksi, eli siis hartiat, yläselkä ja niska ovat aivan jumissa ja lukossa. Kunhan tilanne saadaan laukeamaan tropeilla (tulehduskipulääke ja lihasrelaksantti) täytyy mennä fysioterapiaan. Sitä se päätetyö teettää...

Se lihasrelaksantti tuntuu olevan aika jytyä kamaa. Pienenpieni pilleri, mutta vaikuttaa vielä 12 tuntia ottamisen jälkeen aika mojovasti. Hieman tokkurainen ja umpiväsynyt olo, ja raajat tuntuvat painavan tonnin kappale. Onneksi on muutenkin tipaton kausi menossa, en haluaisi kuvitella minkälaiset yhteisvaikutukset alkoholilla ja tuolla aineella on.

Ylityöviikonloppu edessä, eli näitä legendaarisia toisaalta-toisaalta -tilanteita. Lisäraha ei tasan ole pahitteeksi tässä tilanteessa, mutta ensi viikko on varmasti aikamoista unissakävelyä. Ja vanhimmaisen synttärikutsujakin pitäisi valmistella.

Migreeni kiusaa

No, ei tällä välttämättä ole mitään tekemistä painonpudotuksen kanssa, mutta parina viime päivänä inhottava migreeni on kiusannut. Ilmenee näköhäiriöinä, ei onneksi minään lamauttavana päänsärkynä, mutta on kyllä siinä määrin kiusallinen, että tekisi mieli ottaa syistä tarkemmin selvää. Kunnon kohtauksen käydessä päälle esimerkiksi auton ajaminen on mahdotonta, koska näkökenttää sumentavat erilaiset hilpeät valoilmiöt, ja tarkan näön sektori supistuu melko pieneksi pisteeksi. Pitäisi varmaan käydä lääkärissä, mikä on aika paljon sanottu kun kyseessä kuitenkin on suomalainen mies, joka tunnetusti karttaa lekureita kuin ruttoa.

Myrkkyjä liikkeellä?

Tiedä sitten, miten todennäköistä ja todenperäistä tämäkin on, mutta jostakin muistan lukeneeni, että eräs painonpudotuksen lieveilmiöistä on se, että rasvasoluihin varastoituneet toksiinit lähtevät rasvojen sulaessa liikkeelle. Ei siitä nyt mitään kamalan vaarallista pitäisi seurata, mutta viime päivinä on kieltämättä ollut hieman outo olo - lievästi pahoinvoiva, muttei mitään muita esim. vatsatautiin tai flunssaan liittyviä oireita. Riittävä nesteen nauttiminen lienee ratkaisu tähän ongelmaan, huuhtoutuvat mokomat mönjät samantien pois elimistöstä.

Liekö vähän samaan asiaan liittyvää, iho ja hiukset rasvoittuvat salamavauhtia... Saippua ja shampoo on onneksi keksitty.

Muitakin muutoksia

Taitaa olla vähän niin, että kun jotakin asiaa muuttaa elämässään, niin siitä seuraa muitakin muutoksia. Itselläni on todennäköisesti pikapuoliin edessä kuoron vaihto. Ei nykyisessä kuorossa sinänsä mitään vikaa ole, mutta monet pienet asiat yhteenlaskettuna ovat tehneet sen, että mittari alkaa olla aika täynnä. Kuoro harjoittelee suht kaukana kotoa ja hieman hankalaan aikaan (eli en ehdi kotiin auttamaan iltapuuhissa, koko päivä aamua lukuunottamatta menee ensin töissä ja sitten treeneissä), tulossa on kalliihko ulkomaanmatka johon minulla ei kertakaikkiaan ole varaa tällä hetkellä, ja kaikkein tärkeimpänä vahvistuva tunne siitä, että kaipaan lisää haasteita. Joillekin kuorolaulussa tärkeintä ovat sosiaaliset kontaktit, joillekin taas musiikki. Minä kuulun jälkimmäisiin. Suuri osa kuorokavereista taas edellisiin. No, tiedossa on toinenkin mahdollinen kuoro, vieläpä ihan kotipaikkakunnalta. Helmikuun alkupuolella aion käydä tuon kuoron harjoituksissa ja koelaulussa, katsotaan sitten mitä tapahtuu. Toisaalta tuntuisi hieman tylyltä lähteä kesken kauden ja matkan järjestelyiden (olen niistä aika suurelta osin vastuussa), mutta toisaalta: jos käytännössä ainoa harrastus, johon on aikaa ei tuo elämään sitä iloa ja energiaa jota sen pitäisi, miksi kiusata itseään?

Paino on pudonnut aika sopivaa vauhtia, minulla ei ainakaan ole yhtään tämän kovempi kiire. Nyt vain täytyy pitää mielessä se, että tässä vaiheessa lähtevä paino lienee suurelta osin kudoksiin kertynyttä nestettä, ja kun niistä on päästy, alkaa se tosi taistelu eli rasvan sulattaminen. Mutta toistaiseksi näin edetään, eli ei mitään ihmeempiä muutoksia tässä vaiheessa.

Kiusauksia ja kieltäymyksiä

Kiusauksiahan on monensorttisia, niin ravinnollisia kuin muitakin. Itselläni ainakin ruoan suhteen kiusauksena on ylenmääräinen voileipien mässytys, ja ne karkit. Toisaalta eipä tässä karkkilakon aikana ole pahemmin vieroitusoireita ollut, joten eiköhän tämä tästä niiltä osin. Erikoiskiusauksena ovat ulkonäöltään juustonaksuja muistuttavat maapähkinänaksut, joita on tasan parasta olla ostamatta pitkiin aikoihin. Niitä kun sitten menee pussillinen kerrallaan. Ihan turha edes yrittää sellaista, että "otanpa vaikka vain yhden pienen kulhollisen tänään ja loput seuraavina päivinä", kun tietää ettei hermo kestä kuitenkaan. Kahvia en lue kiusausten joukkoon, vaan pikemminkin välttämättömiin elintarvikkeisiin. Jos en juo kahvia, saan vieroitusoireina mm. erittäin levottomat ja särkevät jalat viimeistään toisena kahvitipattomana päivänä. Erityisen hupaisaa vaikkapa vatsataudin iskiessä (joka nyt muutenkin on siinä määrin hauskaa, että ihan meinaa revetä).

Huomenna sitten punnituspäivä, saa nähdä miten käy. Olen nimittäin luvannut, että vaimoni saa piilottaa pelikonsolin ohjaimen viikoksi kerrallaan aina, jos viikottainen punnitus ei näytä painon laskeneen... Juu, onnellisesti hurahtanut tietokone- ja konsolipeleihin jo liki 35 vuoden ajan. Addiktio kai alkoi siitä, kun 70-luvulla lomamatkalla pelasin isoveljen kanssa hotellin aulassa legendaarista Pongia. Autopelit ovat nykyään eniten sydäntä lähellä.

Hatara pää

Unohdinpa sitten eväät kotiin, pahus vieköön. Ei voi mitään, täytyy yrittää sinnitellä duuniruokalan patongilla (joka on kyllä sinänsä ihan ruokaisa). Olisi tietysti pitänyt ottaa kunnon lämmin ruoka ja banaani iltapäiväksi, mutta jotenkin vaihtoehdot eivät kertakaikkiaan jaksaneet kiinnostaa. Mikä lie EVVK-päivä.

Onneksi kahvissa ei ole pahemmin kaloreita, muuten näistä perjantaipäivistä ei kyllä tasan selviäisi. Sentään huomenna saa nukkua hieman pidempään. Ehkä. Sitä koskaan tiedä, miten virkeinä tenavat heräävät...

Aika ja sen puute

Siis ajan puute, heh heh. Aamulla töihin ajellessani kuuntelin Pink Floydin Dark Side Of The Moonia, ja sieltähän löytyy myös Time-niminen kappale. Painon pudottaminen olisi toki helpompaa, jos ehtisi harrastaa liikuntaakin, mutta ajan löytäminen siihen on hiukan hankalaa.

Miksikö? No, ainakin toistaiseksi aamulähdöt töihin ovat melko myöhäisiä, koska aamulla aikaa palaa myös lapsikatraan aamutoimiavustukseen (eivät vielä ole niin isoja, että olisivat täysin omatoimisia), joten töistä kotiin tulen useimmiten lähempänä kuutta kuin viittä, varsinkin jos täytyy tulla ruokakaupan kautta. Päivällisen jälkeen ilta menee sitten tiski-, pyykki- ja siivouspuuhissa, ja sitten onkin lasten iltatoimien aika. Kun ne ovat ohi, kello on siinä puoli yhdeksän ja yhdeksän välissä, ja siinä vaiheessa itsensä sohvalta irtirepäiseminen on hiukkapikkaisen haasteellista.

Ai niin, paitsi että onhan siellä olohuoneen nurkassa stepperi... Periaatteessa siinä on kyllä käyttäjän painorajaksi laitettu 100 kiloa, mutta hajotkoon mokoma sitten jos on hajotakseen. Toki hyötyliikuntaa tulee harrastettua lumitöiden/ruohonleikkuun muodossa, ja silloin tällöin kävelylläkin tulee käytyä. Varsinkaan koko perheen kanssa vain ei voi kovin kummoista kävelyvauhtia eikä pitkiä lenkkejä harrastaa. Työpaikalla olisi kuntosalikin, mutta kokemuksesta tiedän, mitä tapahtuisi jos ryhtyisin taas käymään siellä. Liian raju aloitus lihaskipuineen ja tuskailuineen, ja todennäköisesti jonkin paikan rikkoutuminen. Enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että salilla käyminen ainakaan siinä muodossa missä minä sitä olen tehnyt on ihan paras mahdollinen laihduttamisen apuneuvo. Ei siitä haittaakaan tietysti olisi, mutta ehkä sitten alle 100 kilon painoisena. Sikäli kun sinne asti päästään.

Kevyesti keskellä viikkoa

Kevyestipä hyvinkin, joo. No, ei tässä vielä ole ehtinyt sortua mihinkään paheelliseen, mutta eipä ole vielä kellokaan lyönyt puolenpäivän lyöntejä.

Taitaapa olla niin, että perisuomalaiselle luonteelle sopii paremmin itsekseen turiseminen kuin amerikkalaisvetoisilla keskustelupalstoilla laihduttamisesta ja muustakin "keskusteleminen". Jos 90 prosenttia kirjoituksista on luokkaa "Moi, meneekö hyvin" ilman mitään varsinaista kiinnostusta asiaan, niin ainakin allekirjoittanut saa siitä näppylöitä. Jos ei oikeasti ole mitään asiaa tai jutunjuurta, niin hittojako sitä turhaan näppäimistöä hakkaamaan?

Ja tuohan ei sitten tietenkään tarkoittanut, etteikö kukaan saisi näitä vuodatuksia kommentoida. Ihan vapaasti vaan, tosin varaan itselleni oikeuden sarkastis-kyynisiin vastauksiin, varsinkin loppuviikosta väsymyksen painaessa päälle. Kun joskus oppisikin menemään nukkumaan ajoissa...

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Niin, helppoahan se on aina uuden vuoden tullen lupailla kaikenlaista niin itselleen kuin muillekin. Katsotaan josko tällä kertaa homma toimisikin eikä jäisi vain hyviksi aikomuksiksi.

Kun pituutta on 181 cm ja painoa likemmäs 109 kiloa, niin sitä taitaa olla joko voimailulajien aktiivinen harrastaja, liian painava tai liian lyhyt. Ja luulenpa, että vuodet ovat painaneet minua kokoon niin, että 180 cm on lähempänä oikeaa, enkä voimailuakaan ole vuosikausiin harrastanut, ellei sitten neljän tenavan nostelua niin leikkimisen kuin pakollisten huoltotoimenpiteidenkin nimissä lasketa voimailuksi.

Siis, liikaa painoa. Ja kertynyt keskivartaloon, mikä ei liene terveyden kannalta erityisen hyvä juttu. No, toimenpiteet asian korjaamiseksi ovat käynnissä. Taas.

Aiemminkin on yritetty, ja luulenpa yrittäneeni liian suuria muutoksia elämäntyyliini ja erityisesti syömiseeni kerralla. Se nyt vaan ei toimi niin, että yrittää sinnitellä pitkiä aikoja esim. töissä syömättä mitään. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin kiukkuisuus ja totaalinen repsahtaminen heti jääkaapille (tai mikä vielä pahempaa, pikaruokaloiden lähelle) päästyä.

Lähdetään tällä kertaa liikkeelle näin: poistetaan ensin pari pahetta ja katsotaan, miten tilanne alkaa kehittyä. Uuden vuoden kunniaksi nyt saavat kyytiä karkit ja alkoholijuomat, tosin jälkimmäiset tilapäisesti. Tipattoman tammikuun lisäksi aion kyllä yrittää pitää hutikattoman helmikuun - eipä silti, että koskaan joisin humalahakuisesti. Lisäksi yritän syödä säännöllisemmin, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että töissä on mukana jotakin, jolla selvitä iltapäivän tunneista kun lounas alkaa menettää tehoaan ja vatsassa kurnii.

Tiistai on virallinen punnituspäivä, ja tähän liittyy myös eräs muutos aikaisempiin yrityksiin: pysyn tasan poissa vaa'alta muulloin paitsi tiistaiaamuisin. Ylimääräinen tieto yleensä joko lisää tuskaa (mikä johtaa masentumiseen ja sen lääkkeeksi syömiseen) tai antaa turhan positiivisen kuvan tilanteesta (mikä johtaa itsensä "palkitsemiseen", eli syömiseen).

Tilanne tällä hetkellä näyttää tältä. Matkaa siis on edessä, mutta yritetäänpä välttää vielä yksi tyypillinen virhe: ei aseteta mitään ylioptimistisia aikatavoitteita. Kilot menevät, jossakin vaiheessa ehkä tulee takapakkia, mutta niistä pitää sinnitellä yli.